Tartu Mikkiin Tampere

Selainohjelman päivityksen myötä jutun kuvat on kadonneet!

Tartu Mikkiin TV-2

Matka Tampereen Tohloppiin 20–21.4.2010

 

Matka alkoi Raahen linja-auto asemalta kello 6.00. Aurinko paistoi kilvan iloisten matkalaisten kanssa, joita oli kaikkiaan 22 henkilöä.

Tampereelle saavuimme noin kello 13.00 ja majoituimme hotelli Hermican.

Tohlopissa meitä odotettiin kello 15.30, sitä odotellessa osa otti kauneusunet ja reippaimmat kävivät pienellä lenkillä.

Tohlopin pääsisäänkäynti. Matkanjohtajamme Raimo, ottamassa kuvaa. Mitä siihen mahtoi tallentua?

Tohlopin aulassa saimme odotella, mutta sinne oli järjestetty kahvia, mehua ja ”Tartu mikkiin” materiaalia ja ihmettelemistä muutenkin piisasi, aika ei käynyt pitkäksi.

 

Yllä olevassa kuvassa on studio jossa ohjelma kuvattiin. Se oli yllättävän pieni.

Tyttö joka oli ottanut meidät vastaan, vei meidät myös studioon ja ohjasi paikoille missä olimme kuvauksen ajan.

Nuori reipas ja nokkela poika tuli antamaan ohjeita. Poika oli kuin irti päässyt villivarsa ja sai meidät todella viihtymään, nauramaan ja taputtamaan. Innoissamme taputimme ja huusimme minkä ikinä ääntä kurkusta lähti HYVÄ-SAMI-TARTU-MIKKIIN.

Sitten alkoi ohjelman kuvaus, ensin lavalle tuli Anneli Saaristo ja Tommi Markkola. Hetken päästä Elina Vettenranta ja Vesa Nuotio. Siinä vaiheessa orkesteri soitti jo täysillä, seinät varmaan pullisteli… sitten tuli SAMI HINTSANEN lavalle ja TARTUI MIKKIIN.

Tunnelmaa ei voi sanoin kuvata, se on itse nähtävä, siihen tunnelmaan pääsee vain osallistumalla. Kuvaus oli kaiken kaikkiaan reipasta menoa alusta loppuun. Vain pari kertaa nauhoitus otettiin uusiksi, Hintsasen Sami osasi hommansa, samoin laulajat. Kappale joka jäi erityisesti mieleen, oli ”Kalajoen hiekat”, se on tuttu paikka ja laulu.

Siinäkö se nyt oli, aivan liian pian kaikki oli ohi, olisihan tuota toisen mokoman vielä katsonut ja kuunnellut.

Me olimme saaneet kokea sellaista mitä ei välity kuvaruudusta, ja tuollaista tilaisuutta ei usein järjesty.

Kiitos Raimolle kun järjestit tämän ikimuistoisen matkan!

 

Uusi päivä valkeni Tampereella. Aurinko oli kuin tuhkapilven takana haalean vaalea, onneksi meillä oli bussi ja Kari. Matka alkoi kotia kohti Tampereen keskustan kautta, jossa käytiin Koskikeskuksessa ostoksilla.

 

Näsinneula Palanen Näsijärveä Ratinan stadion

Kotimatkalla Maila ja Outi keksivät viihteellistä ohjelmaa ja päästiin ihan Vapputunnelmiin.

 

Matkaa muisteli; Mailis