Rautaruukin Eläkeläisten ruskamatka Pykeijan kylään 16.9.-19.9.2013

Maanantaina 16.9-13 suuntaa bussi kohti pohjoista. Bussi on lastattu täyteen iloisilla ja nuorekkailla Rautaruukin Eläkeläisten jäsenillä. Odotukset ovat kaikilla odottavat, nähdä lapin ruska kauneimmillaan. Myös Pykeijan kylä Varangin vuonossa Norjan puolella kiinnostaa kovasti.

Matkaamme Rovaniemen kautta Luostolle Ametistikylpylään. Luosto oli välietappi matkalla pohjoiseen. Ametistikaivoksella emme tällä kertaa käyneet. Tutustuimme luoston maisemiin ja hotellin palveluihin. Taisipa joku laulaa karaokeja illan aikana.

Tiistaiaamuna jatkoimme matkaa Tankavaaraan, tutustuen kultamuseoon paikallisen oppaan johdolla. Paljon on lapioitu Lemmenjoen hiekkaa kultahipun toivossa. Monenlaista tarinaa ja kohtaloa kätkeytyy lapin kultamaille.

Matka jatkui Saariselän kautta Kaunispäälle. Pieni kahvitauko on aina paikallaan matkalla pohjoiseen. Ja tietysti piti katsella löytyykö sopivia matkamuistoja Kaunispään myymälästä.

Pohjoinen kutsuu kohti Inaria. Hotelli Inarissa nautitun päivällisen jälkeen ei jääty lepäilemään vaan suuntasimme kulkumme laivaristeilylle Inarijärvelle. Ukonkivi, lappalaisten seitakivi oli kohteenamme. Matkaa Inarista on 13 km käyntikohteeseemme.

Ukonkivi oli aikoinaan saamelaisten pyhä uhripaikka. Saarella on korkeutta noin 30 metriä, leveyttä 50 metriä ja pituutta 100 metriä. Inarinjärvi on kolmanneksi suurin järvemme. Pinta-ala on n. 1084 neliökilometriä, leveyttä 50 km ja pituutta noin 80 km. Syvin kohta järvessä on 95 metriä.

Matkamme jatkui keskiviikkona kohti Norjaa. Matkalla poikkesimme Sevettijärvelle. Kolttien perinnetaloon ja -hautausmaahan tutustuen. Kauniita jäkälällä päällystettyjä hautakumpuja hyvin hoidetulla hautausmaalla.

Lapin ruska oli kauneimmillaan. Tunturien rinteet loistivat keltaisena lapin koivujen värittäessä maisemia. Kirkasvetiset purot täydensivät näkymiä. Kolttaköngäs Neidenissä pidetyn kahvittelutauon jälkeen matkamme jatkui kohti Pykeijan kylää jäämeren rannalle.

Pykeija tai Pykeijä on pieni kalastajakylä Pohjois-Norjassa, Etelä-Varangin kunnassa, Varanginvuonon rannalla. Pykeija käsittää Bugøyan saaren ja sitä vastapäätä olevan mantereeseen kuuluvan Bugøynesin niemen. Kylän asukkaista suurin osa osaa suomen kielen murretta kveeniä. Norjan kieli on kuitenkin yleistynyt kotikielenä ja suomen kielen taito on katoamassa. Pääosa asukkaista on 1800-luvun puolivälissä Suomen Lapista köyhyyttä ja nälkää pakoon lähteneen siirtolaisjoukon jälkeläisiä. Kylä säästyi sodan tuhoilta ja suomalaiset saivat kalastaa kylässään rauhassa 1960-luvulle asti, jolloin sinne valmistui ensimmäinen tie.

Kylän hautausmaalla kasvaa erikoislaatuinen rauhoitettu kasvi, Siperian Sinilatva. Kasvia ei tavata missään muualla. On kulkeutunut ilmeisesti laivojen mukana Venäjältä.

Pykeija on nykyisin tärkeä jättiläiskokoisen kuningasravun pyynnin ja kasvatuksen keskus. Kylässä on runsaat pari sataa asukasta.

Kaksi kauppaa ja posti palvelevat niin matkailijoita kuin kyläläisiäkin. Paikallista lähiruokaa ovat kuningasrapu, erilaiset kalat ja norjalainen ruskehtava kutunjuusto.

Poikkesipa kylän luonto-opas juttelemaan kanssamme kertoillen hauskalla tavalla kylän elämästä.

Matka jatkui Tenojoki-vartta Utsjoen kylän kautta Utsjoen kirkkotuville. Kirkkotuvat ovat vanhoja saamelaisten sukujen omistamia tupia, joissa yövyttiin ja asuttiin suurten kirkkopyhien aikaan. Tuvat ovat peräisin 1800-luvun alusta. Kirkkotupa-alue oli ennen Utsjoen keskeisimpiä paikkoja, ja vielä 1930-luvulla se oli ahkerassa käytössä.

Ruska ja kauniit Tenojoen maisemat hivelivät silmiä koko matkan ajan kohti Inaria. Valokuvaajana toiminut Martti totesikin, että keltaista väriä on tullut kameraan runsaasti.

Torstaina heti aamiaisen jälkeen jätimme Inarin ja suuntasimme auton kohti Sodankylää. Sodankylässä tutustuimme vanhaan kirkkoon ja Alarieston taidemuseoon.

Sodankylän vanha kirkko on yksi Suomen vanhimmista puukirkoista. Kirkko on rakennettu vuonna 1689 Kuninkaallisen Majesteetin kustannuksella. Sodankylän kirkko oli vasta kolmas Kemin Lappiin rakennettu kirkko

Kirkkoon mahtuu noin 220 ihmistä. 1700-luvun hengessä kirkon lattian alle on haudattu arvokkaita henkilöitä. Muumiona parhaiten on säilynyt pariviikkoinen kirkkoherran poika Abraham Cajander.

Halukkaat pääsivät kurkistamaan lattialankkujen raosta erottuvaa muumiota.

Andreas Alariesto (1900-1989)oli taiteilijaSompiolta,Lapista. Lapin maisemat, kertomukset ja perinteet elävät voimakkaina hänen maalauksissaan. Alarieston tuotantoon kuuluvat myös erilaiset pienoismallit, niihin liittyvät veistokset sekä valokuvaus.Tukkimiehenä, kalastajana ja talonmiehenä toiminut Andreas Alariesto oli itseoppinut taiteilija. Hän ei ollut saanut lainkaan taideopetusta. Alariestosta tuli kuuluisa 1970-luvulla. Hänen oma motivaationsa maalaamiseen oli perinteen tallettamisessa. Alariestolle ominainen naivistinen tyyli oli alkanut saada enemmän tilaa 1950-luvulta lähtien.

Ensimmäisen virallisen näyttelyn Alariesto järjesti 1976 Helsingissä ja Rovaniemellä, jolloin hänellä oli ikää jo 75 vuotta.

Retkemme ympyrä sulkeutuu Rovaniemellä, napapiirillä. Jouluravintolassa nautitun lounaan jälkeen tutustuimme oikeaan joulupukin maahan. Ehtivätpä eräät istahtaa itse joulupukin polvelle.

Näytti siltä, että hyvin olivat pukin apulaiset varautuneet tulevaan jouluun. Kaupat pullistelivat lahjatavaroiden paljoudesta.

Matkamme jatkuu Ranuan ja Pudasjärven kautta Ouluun. Kuljettajamme kokemuksen mukaan oli rauhallisempi ajella ko. reittiä.

Raahessa olimme hiukan etuajassa niin kuin olimme koko retkemme aikana. Kiitokset kuljettaja Kari Kivelälle ja matkan järjestelyistä vastanneelle Kirsti Uhlgrenille. Hyvin suunniteltu ja toteutettu matka.

Kirjoitus:  Raimo Haapakoski

Kuvat:  Martti Riikola