Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Yleistä

Rautaruukin eläkeläiset ry:n kolmaskymmenesseitsemäs toimintavuosi jatkuu yhdistyksen alkuperäisiä sääntöjä noudattaen.

1. Tavoitteena on toimia Rautaruukilta eläkkeelle jääneiden henkilöiden yhdyssiteenä.

2. Herättää ja ylläpitää jäsenistössä omatoimisuus harrastus- ja virkistystoimintaan.

3. Ylläpitää ja kehittää jäsenistön henkistä ja fyysistä vireyttä.

4. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton taikka muun välittömän edun hankkiminen jäsenilleen.

Kerho- ja virkistystoiminta.

Viikoittaisia tilaisuuksia Kreivinajan huoneistossa jatketaan. Erilaisia harrastuskerhoja järjestetään tarpeen mukaan. Harjoiteltuja ohjelmia esitetään omissa tilaisuuksissa ja vierailujen yhteydessä. Lentopalloilua, kuntosalitoimintaa ja senioritansseja jatketaan edellisvuosien tapaan. Laulukuoro harjoittelee viikoittain. Emäntätoiminta hoitaa kahvittelut ja tarjoilut kerhotilaisuuksissa. Ohjelmatoimikunta järjestää ohjelmaa yhdistyksen omiin tilaisuuksiin ja mahdollisiin vierailuihin.

Kevät- ja syysjuhlat sekä pikkujoulu vietetään jäsenistön keskuudessa.

Kesä-, heinä- ja elokuun pidämme kesälomaa ja keräämme voimia syksyn kerhotoimintaan.

Matkailutoiminta.

Järjestämme virkistysmatkoja koti- ja/ tai ulkomaille jäsenistön esitysten perusteella. Joulukuussa järjestämme ohjelmallisen virkistysmatkan Vuokatin kuntokeskukseen. Lisäksi järjestämme pari lyhyempää teatteri- tai konserttimatkaa kotimaahan.

Myös liikunnallisia päiväretkiä järjestetään lähialueelle jäsenistön toivomusten mukaan.

Huomionosoitukset.

Muistetaan jäsenten merkkipäivät pikkujoulun yhteydessä.

Talous

Yhdistyksen varoja kartutetaan jäsenmaksuilla, arpojen- ja kahvin myynnillä. Toiminta-avustuksia pyydetään Rautaruukilta ja Raahen kaupungilta.

Lopuksi

Tavoitteena on pitää yhdistyksen toiminta aktiivisena ja monipuolisena.

Rautaruukilta eläkkeelle siirtyvät toivotetaan tervetulleiksi kerhotoimintaan.

Toivomme jäsenistölle virkistävää ja aktiivista yhdessäoloa kerhotoiminnan merkeissä.

04.09.2009   Syyskauden avaus Kreivinajassa. Samalla viimmekäden ohjeet Norjan matkasta

11.09.2009  Ei kerhoa Norjan matkan aikana

18.09.2009   Kerho            14.00–17.00        Hiihtomaja

25.09.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

02.10.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

09.10.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

16.10.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

23.10.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

30.10.2009   Syysjuhla   14.00–17.00         Kreivinaika        Ruokasali

06.11.2009   Ei kerhoa  Rokuan matkan takia.

6.-8.11 2009 Kylpylämatka Rokualle. Lähtö linja-autoasemalta klo. 12:00

13.11.2009   Kerho            14.00–17.00         Kreivinaika        Ruokasali

20.11.2009   Syyskokous 14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

27.11.2009   Kerho            14.00–17.00        Kreivinaika        Ruokasali

3.12.2009     Pikkujoulu     16:00-                    Raahenhovi       Raahe

Pikkujoululippuja myynnissä kerhossa 13.11. alkaen