Toimintakertomus 2011

RAUTARUUKIN ELÄKELÄISET ry     30.12.2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ
Yhdistyksen nimi on Rautaruukin Eläkeläiset ry. Yhdistys on suomenkielinen
ja sen kotipaikka on Raahe.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen Rautaruukki Oyj:ltä
eläkkeelle jäänyt henkilö puolisoineen.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on toimia Rautaruukki Oyj:n Raahen teh-
taan ympäristökunnissa eläkkeellä olevien henkilöiden yhdyssiteenä. Järjestää
jäsenistölle monipuolisia virkistysmahdollisuuksia . Kokous- ja esitelmätilaisuuksia.
Ylläpitää yhteyksiä muihin eläkeläisten asioita ajaviin yhdistyksiin ja tai yksityisiin
kansalaisiin.Yhdistyksen toiminnassa täyttyi 39:s toimintavuosi.

TOIMINTA-ALUE JA PUITTEET JA TOIMINTAMUODOT
Toiminta- alueena on Raahen talousalue. Yhdistys on kokoontunut viikoittain  perjantaina toimintakeskus Kreivinajassa. Kerhotoimintaan kuuluu kuorolaulu, senioritanssi ja lentopallo. Lisäksi olemme järjestäneet jäsenistölle matkoja kotimaahan jäsenistön mielenkiinnon mukaan. Viikoittaisissa kokoontumisissa on ollut esitelmiä esimerkiksi hyvinvointipalveluista, seniorikuntoilusta, liikenneopetusta ja omanväen ohjelmaa.

HALLINTO
Puheenjohtaja    Raimo Haapakoski
Vara puheenjohtaja    Eila Kähkönen
Sihteeri        Oili Laulumaa
Rahastonhoitaja    Seija Moisanen
Johtokunnanjäsenet
Seija Moisanen, Raija Rautio, Oili Laulumaa, Sanni Mathlin, Pauli Anttila, Seppo Lehtikangas, Urho Virnes ja Veikko Poikola.
Emäntätoimikunta    Sirkka Aunola, Anja Orava, Aino Ohvo ja Rauni Turpeenoja.
Juhlatoimikunta    Eila Kähkönen ja Reijo Mathlin.
Senioritanssit    Raili Mattila ja Rauno Pinola
Laulukuoro        Eila Kähkönen ja Reijo Mathlin
Matkailu        Raimo Haapakoski
Dokumentointi    Seppo Huttunen, Raimo Haapakoski ja Seppo Karihtala
Lentopallo        Seppo Lehtikangas
Palvelutalo toimikunta    Kaisa Qvist ja Valma Ketonen
Jyty- toimikunta    Pauli Anttila ja Veikko Poikola
Vanhusasiain neuvosto    Pauli Anttila ja Veikko Poikola

Toiminnan tarkastajat    Pauli Kastell ja Into Pirttikangas
Varalla        Anja Orava ja Esko Nyman

YHDISTYSTOIMINTA
Johtokunta on kokoontunut seitsemän kertaa kertomusvuoden aikana.
Yhdistys on kokoontunut viikoittain, perjantaisin Toimintakeskus Kreivinajassa
Ohjelmana on ollut oman väen ohjelmasuoritusten lisäksi ulkopuolisia
luennoitsijoita. Lisäksi on tehty virkistysmatkat Rokualle ja Saariselälle.

JÄSENISTÖ    Kevätkokous pidettiin 4.3.2011. Osallistujia 30 henkilöä.
Syyskokous pidettiin 18.11.2011 . Osallistujia 44 henkilöä.
Keskimäärin kerhotilaisuuksissa on ollut osallistujia 69 henkilöä.
Vähennystä edellisen vuoden keskiarvoon 7 henkilöä.
Jäsenrekisterin mukainen jäsenmäärä 240 henkilöä.
Vapaajäseniä ( yli 80 v ) on 12 henkilöä. Lisäksi on lepääviä jäseniä. Jäsenmaksun maksaneita 184 henkilöä.
Pikkujouluun Raahen Hovissa 9.12 osallistui 104 henkilöä.

Kerhotilaisuuksia on ollut kauden aikana 27

LAULUKÖÖRI    Lauluharjoituksia on pidetty perjantaisin klo 14.15.-15.00. Laulajia on mukana ollut     20. Säestäjänä on toiminut Reijo Mathlin. Vastuhenkilönä ja lauluköörin vetäjänä on toiminut Eila Kähkönen.
Laulukööri on esiintynyt vuodenaikoihin, juhliin ja muihin tapahtumiin liittyviä lauluja. Ohjelmistossa on ollut paljon raahelaisten tekijöiden sävellyksiä ja sanoituksia. Laulamisen periaate on ollut iloa yhdessä laulamisesta ja esiintymisissä olemme halunneet tuoda vaihtelua ja virkistystä myös toisille.
Laulukööri on laulanut omissa juhlissa, viikkokerhoissa ja toukokuussa Kotirannan palvelukeskuksessa laulutervehdyksellä. Syksyllä, lokakuussa vanhusviikolla vierailulla palvelukoti Mainingissa, mukana oli myös kerhomme muita esiintyjiä. Joulutervehdys oli vuorostaan Salokartanon hoivaosastolla.

SENIORITANSSI    Tanssiryhmän vetäjinä on toiminut Raili Mattila ja Rauno Pinola.  Tanssiryhmä on pyrkinyt harjoittelemaan viikkokerhon jälkeen perjantaisin. Harjoituksiin on osallistunut  4-5 tanssiparia. Senioritanssijat ovat esiintyneet kerhotilaisuuksissa ja yhdistyksen juhlissa viisi kertaa vuoden aikana. Lisäksi esityksiä vanhustenviikolla palvelutalo Mainingissa ja Kreivinajassa.

LENTOPALLO    Ryhmän vetäjänä on toiminut Seppo Lehtikangas.
Lentopallo toimintaa on harjoitettu Raahen liikuntahallilla kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Aktiivisia lentopallon harrastajia osallistui koko vuoden ajan noin 20 henkilöä pelivuoroa kohti.
Kevät kaudella tapahtumia kertyi aikavälillä 01.01 – 16.06.2011
yhteensä 42 kpl
Kesänaika huilattiin ja toimintaa jatkettiin 22.08.2011 joten syyskaudelle tapahtumia kertyi 37kpl ja koko vuodelle 2011 yhteensä 79 kpl.

MATKAT        Matkojen järjestäjänä on toiminut Raimo Haapakoski
Rokuan kylpylä. 23.3.-25.3.2011. Osallistujia 37 henkilöä.
Saariselän retki 13.9.-16.9.2011. Osallistujia 47 henkilöä..
Matkoille osallistuneet ovat maksaneet suurimman osan matkakustan-
nuksistaan itse. Liitteenä matkojen päiväohjelmat

VARAINHANKINTA
Toiminta avustuksia on saatu Rautaruukilta ja Raahen kaupungilta. Lisäksi rahoitusta on kerätty arpa – ja kahvituloilla viikkokerhossa.

RAUTARUUKIN ELÄKELÄISET ry
JOHTOKUNTA

Rautaruukin Eläkeläiset ry

Matkojen päiväohjelmat Liite toimintakertomukseen v.2011

Rokuan  kylpylän ohjelma

Keskiviikko 23.3.2011
Lähtö Raahe Linja-autoasema        klo 12.00
Tulo Rokualle. Huoneiden vastaanotto        klo 14.00
Tulokahvit ja talon esittely            klo 14.30
Vapaa kylpylän ja kuntosalin käyttö        klo 13.00-20.30
Päivällinen                klo 16.00-19.00
Iltauinti                klo 13.00-20.30
Orkesteritanssit             klo 20.30

Torstai 24.3.2011

Aamu-uinti                klo 6.00-8.00
Aamiainen                klo 7.00-9.30
Ulkoilu. Kävelyä vaaran maisemissa        klo 10.30
Lumikenkäkävely            klo 13.30
Music Pool  altaalla            klo   16.00  ja 18.15
HUR kuntosali/circuit training        klo   17.00
Kylpylä iltapäivä uinti            klo   13.00-20.30
Päivällinen                klo   16.00-19.00
Orkesteritanssit             klo    20.30

Perjantai 25.3.2011

Aamu-uinti                klo   6.00-8.00
Aamiainen                klo   7.00-9.30
Ulkoilua (oman ohjelman mukaan)
Huoneiden luovutus
Lähtö kotiin                klo 12.00

SAARISELÄN OHJELMA 13.9.-16.9.2011
13.9 TIISTAI
klo 07.00    Lähtö Raahen linja-autoasema
Taukoja tarpeen mukaan matkalla
Tankavaara. Tutustuminen kullankaivajien historiaan
Klo 16.00    Holiday Club kylpylähotelli Saariselkä
Huoneiden vastaanotto ja majoittuminen.
Klo 17.00-20.00         Päivällinen hotellilla
Kylpylän palvelut käytettävissä.
14.9. KESKIVIIKKO
Klo 07.00-10.00    Aamiainen hotellilla
Klo 11.00                   Lähtö Kaunispäälle maisemien katselua
Matka jatkuu kohti Ivaloa, kiertoajelu.
Monotanssit Laanihovissa  klo 14.00-17.00 Matkaa n.3 km kävellen.
Klo  17.00-20.00    Päivällinen hotellilla.
Kylpylän palvelut.
15.9. TORSTAI
Klo 07.00-10.00    Aamiainen hotellilla
klo  10.30                  Kävelyretki Kiilopäällä. Luulammelle kävellen.
Retkieväät  7.50 €/henkilö. Tilaus keskiviikkona jos haluat retkieväät matkaan..
Monotanssit Laanihovissa  klo 14.00-17.00
Klo 17.00-20.00    Päivällinen hotellilla
Kylpylän palvelut
16.9. PERJANTAI
Klo 07.00-10.00    Aamiainen hotellilla
Klo  10.00                Huoneiden luovutus ja lähtö kotimatkalle.

Liite toimintakertomukseen v.2011.

RAUTARUUKIN ELÄKELÄISET ry:n    2.11.2010
raimo.haapakoski@saunalahti.fi    050-4106 240

TOIMINTASUUNNITELMAN VIIKKO-OHJELMA VUODELLE 2011

14.1.    Kerhon aloitus    14.30-17.00    Kreivinaika
Jäsenmaksut v.2011. SaniFani esittely.Myyntijohtaja  Jaana Tervonen.
21.1.         14.30-17.00    Kreivinaika
Myyntineuvottelija Jukka Mattila OP-kiinteistökeskus
28.1.         14.30-17.00    Kreivinaika
Rokuan kuntokeskuksen esittely  myyntineuvottelija Anna-Maija Mustonen
4.2.         14.30-17.00    Kreivinaika
Kaupinginjohtaja              Kari Karjalainen.
11.2.         14.30-17.00    Kreivinaika
Hyvinvointikuntayhtymä. Vanhuspalvelun johtaja Mervi Koski
18.2.         14.30-17.00    Kreivinaika
Hyvinvointikuntayhtymä. Kuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki
25.2.         14.30-17.00    Kreivinaika
Oman väen ohjelmaa -laulua, tanssia, hömppää
4.3.         14.30-17.00    Kreivinaika
Kevätkokous/tilikokous
11.3.    Lomaviikko, ei kerhoa
Hiihtoloma 10 vko.
18.3.     Pentti Norström laulaa ja laulattaa.    14.30-17.00    Kreivinaika

23.3.-25.3.              ROKUA
Rokua health &spa. Kylpylä ja ulkoiluretki.
.
1.4.    Seniorit kunnonkohotukseen. Esa Pyhälä esittelee uutta kunto-ohjelmaa     14.30-17.00     Kreivinaika
8.4.         14.30-17.00    Kreivinaika
RAUTARUUKKI. Raahen Terästehtaan johtaja Kari Ojala. Yhtiön tulevaisuuden näkymät.
15.4.         14.30-17.00    Kreivinaika
JYTY esittäytyy. Aija Tahvanainen esittelee JYTYn palveluntarjontaa. Sami Nyman ammattios.200 puheenjohtajaesittelee osaston toimintaa.
29.4.    -ohjelma vapaa    14.30-17.00    Kreivinaika

6.5.    Kevätjuhla/Äitienpäivä    14.30-17.00    Kreivinaika
Kevätkauden päätös

KESÄTAUKO

TOIMINTASUUNNITELMAN VIIKKO-OHJELMA SYYSKAUDELLE 2011

2.9.    Hiihtomaja. Kauden avaus    12.00    Hiihtomaja

9.9.    Maarit Katainen. Kuntoutuspalvetut    14.30-17.00    Kreivinaika

13.9-16.9.    Saariselkä. Ruskaretki    07.00 lähtö    Saariselkä

23.9.    Marja-Leena Sivonen. Toimintakeskus Kreivinaika.     14.30-17.00    Kreivinaika

30.9    Esa Pyhälä. Kuntoon syksyn aikana    15.00-17.00    Kreivinaika

7.10.    Porinakerho. Oilin vetämänä    15.00-17.00    Kreivinaika

14.10.    Vesa Tahkola. Silmälääkäri    15.00-17.00    Kreivinaika

21.10.    Poliisin ohjeet senioreille    15.00-17.00    Kreivinaika

28.10.    Syysjuhla    15.00-17.00    Kreivinaika

4.11.    Ei kerho pyhäinpäivän johdosta

11.11.11    Isänpäivän juhla    15.00-17.00    Kreivinaika

18.11.    Syyskokous. Sääntöjen mukaiset asiat.     15.00-17.00    Kreivinaika

25.11.    Kauneimmat joululaulut    15.00-17.00    Kreivinaika

2.12.    Tuija Rajamäki. Käsityötuotteiden myyntiesitteluy          Kreivinaika
9.12     PIKKUJOULU                    Hinta  10€/jäsen     18.00     Raahen Hovi